145. Tohmajärven vesitorni

Suomalaisessa maisemassa vesitornit kohoavat usein metsänrajan yläpuolelle paitsi teknisinä rakennelmina, myös arkkitehtuurisina maamerkkeinä, joilla on ollut kriittinen rooli yhteiskunnan kehityksessä. Näiden rakennelmien perimmäinen tarkoitus on varmistaa tasainen vedenjakelu ja riittävä verkostopaine painovoiman avulla, samalla kun ne toimivat varastona kulutushuippuja ja hätätilanteita varten.

 
Suomessa vesitornien historia alkoi toden teolla 1800-luvun lopulla teollistumisen myötä, mutta niiden varsinainen kultakausi sijoittui 1960- ja 1970-luvuille, jolloin kaupungistuminen ja elintason nousu vaativat tehokkaampaa vesihuoltoa. Myös Tohmajärvellä vesitorni on keskeinen osa kunnallistekniikkaa; Kemien korkealle paikalle sijoitettu torni on toiminut vuosikymmenet paikallisen vesihuollon sydämenä, taaten puhtaan talousveden saannin kuntalaisille.

Paikallinen hanke eteni päätöksentekoon vuonna 1973, jolloin Tohmajärven kunnanvaltuusto päätti rakentaa Kemieen tilavuudeltaan 300-kuutioisen vesitornin. Alkuperäisistä suunnitelmista poiketen torni päätettiin toteuttaa ilman kahvilaa, ja hankkeen kustannusarvioksi vahvistettiin 270 000 markkaa.
Rakennustyöt käynnistyivät marraskuussa 1973, ja vesitorni kohosi lopulliseen mittaansa seuraavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Heinäkuun lopulla 1974 Insinööritoimisto Oy Vesto luovutti valmiin tornin rakennuttajana toimineelle Tohmajärven kunnalle. Lopullinen kustannusarvio tornille oli 440 000 markkaa. Vaikka nykytekniikka mahdollistaa paineen ylläpidon myös pumpuilla, vesitornit säilyttävät edelleen paikkansa huoltovarmuuden ja energiatehokkuuden symboleina, kertoen samalla tarinaa suomalaisen insinööritaidon ja paikallisen identiteetin yhdistymisestä.

Kuvat: lehtikuvat, Koti-Karjalan arkisto ja uudet, Kitee-seura