113. Runonlaulaja Antti Toivasen muistokivi
113. Runonlaulaja Antti Toivasen muistokivi Karjalassa säilyi Suomessa pisimpään runonlaulantaperinne. Osin se johtui siitä, että myyttiset kertomukset saivat syntynsä juuri vaarojen katveissa Itäisessä Suomessa. Toisaalta runonlauluperinnettä siivitti vähäinen lukutaito, joka pakotti muistamaan kuultuja ja kerrottuja asioita ulkoa. Laulamiseen liittyi myös viisaus – sen poljennon ja sävelen avulla oli helpompi muistaa asiat. Senhän voi jokainen todeta tänäänkin. Laulujen sanat ovat helpommat muistaa kuin muut sanat, jotka ovat kertomuksen muodossa. Runonlaulantaperinne alkoi kuitenkin väistyä 1800-luvun lopulle tultaessa. Syynä oli lukutaidon leviäminen sekä Elias Lönnrotin toimittamat Kalevala (vuonna 1835) ja Kanteletar (vuonna 1840), joihin oli koottu runsas lauluperinne kirjallisiksi teoksiksi ja siten helpommin muistettavaksi. Lauluperinne alkoi siis kadota. Kiteellä viimeisimpiä laulajia oli Antti Toivanen, joka asui Nils Ludvig Arppen istuttaman lehtikuusimetsän reunalla pienes
