Menneinä aikoina kuljettiin paljon vesitse. Syyt olivat yksinkertaisia: matka vesitse oli lyhyempi, tiestö oli puutteellinen ja jalan tai hevosella kulkeminen oli hitaampaa. Kyläkunnat olivat matkaamista varten tehneet tilavia kirkkoveneitä, joihin mahtui runsaasti väkeä.
Tohmajärveltä Koitsan Savilahdesta lähti aamulla 9.9.1810 liikkeelle kirkkoa kohti 40 henkeä osallistuakseen aamun jumalanpalvelukseen. Lähtöhetkellä oli jo huomattu jonkinlainen tuuli järvellä, mutta sen voimakkuutta ei osattu arvioida oikein Lesonvaaran suojassa olevassa lahdessa. Alkumatka sujuikin hyvin veneen vanhimman Arvid Wegeliuksen johdolla. Kun päästiin Koitsankallioiden ohi, avautui suuri Littilän selkä ja vene oli täysin alttiina myrskylle. Kun aallot nousivat laidoille ja kastelivat veneessä olijoiden vaatteita, jotkut nousivat seisomaan varjellakseen itseään kastumiselta. Vene kääntyi poikittain ja kaatui myötätuuleen johtuen seisaallaan olevien siirtämästä painopisteestä. Vene kääntyi kokonaan ympäri niin että pohja jäi veden pinnan yläpuolelle. Monet pelastuneet saivat veneestä kiinni ja pelastuivat muiden veneiden tullessa apuun. Kaikille apu ei ulottunut ja 30 henkeä, pääosin tohmajärveläisiä ja myös joitakin kiteeläisiä, vaipui yhdeksän metrin syvyyteen Tohmajärven pohjaan.
Myöhemmin uhrit saatiin ylös ja kuljetettiin Turusenniemeen, jossa vieläkin on näkyvissä kallioon hakatut ristit menehtyneiden muistoksi. Veneen vanhin Arvid Wegelius oli menehtyneiden joukossa. Riikolan kylästä hänen lisäkseen hukkui 16 henkeä, Akkalasta 3, Jouhkolasta 4, Ertolasta 2. Vanhin menehtyneistä oli 68-vuotias ja nuorin 8 vuoden ikäinen.
Viisikymmentäneljä vuotta myöhemmin toukokuun 29. päivänä 1864 puolestaan kirkosta palattaessa Kirkkoniemen ja Peijonniemen välisellä matkalla ilmeisesti liian täyteen ahtautunut kirkkovene joutui haveriin, jossa menehtyi 7 nuorta tyttöä.
Kesäkuun alussa vuonna 1979 paljastettiin Tohmajärvellä kellotapulin seinään asetettu taitelija Jouko Solosen tekemä vuoden 1810 onnettomuuden muistolaatta. Muistolaatassa kuvataan myrskyssä olevaa venettä ja ihmisten toivottomuutta ja hätää. Reliefissä on teksti: ”Tämä laatta on omistettu 9.9.1810 kirkkomatkalla hukkuneiden muistolle. Onnettomuudessa menehtyi 26 tohmajärveläistä ja 4 kiteeläistä. – Purjeisiini tuulta anna, mua kanna meren yli mailleni.
Muistolaatan julkistuksessa puhunut rovasti Toivo Hopia puhui: ”Elämä on kuin meri. Milloin se on tyyni, milloin myrskyinen. Me emme tiedä milloin tyyni elämä muuttuu myrskyäväksi. Me tarvitsemme elämässämme turvaa, sitä saadaan Jumalalta kaiken hyvän antajalta. Me tahdomme muistaa niitä, jotka tuossa onnettomuudessa menehtyivät. Tämä muistomerkki kertoo nyt elossaoleville ja tuleville sukupolville niistä ajoista, jolloin kulkureitteinä olivat vesitiet. Me puolestamme kuljemme autoilla. Suuntautukoot automme sunnuntaisin kirkkoon, heidän esimerkkinsä velvoittaa meidät siihen”.
Kommentit
Lähetä kommentti