153. Kiteenjärven kadonnut kivikausi – Elämää Kytänniemen muinaisella rannalla

 

Tuhansia vuosia ennen kuin nykyinen asutus vakiinnutti paikkansa Kiteenjärven pohjoisrannalle, Kytänniemen suojaisassa niemessä kukoisti elämä, jota rytmittivät luonnon omat lait. Noin viisi- tai kuusituhatta vuotta sitten, nuoremmalla kivikaudella, Kitee näytti hyvin erilaiselta kuin nykyään. Vedenpinta kimmelsi huomattavasti nykyistä korkeammalla, ja Kytänniemen korkea, muinaisen rannan muovaama rantatöyräs tarjosi metsästäjä-keräilijöille turvallisen, kuivan ja aurinkoisen tasanteen leiriytymistä varten. Kuvissa edelleen hahmottuva vanha rantatöyräs on konkreettinen side tuohon esihistoriaan, ja oheinen tekoälyn luoma maalaus luonnehtiikin elävästi sitä, millaista arki ja asuminen tällä vehreällä rannalla oli kivikaudella. Vesistöt olivat tuon ajan ihmisille elintärkeitä valtaväyliä, joita pitkin liikuttiin ruuhilla, ja Kiteenjärven rantametsät tarjosivat runsain mitoin riistaa sekä suojaa vuodenaikojen vaihteluilta.

Tämän esihistoriallisen arjen hiljaiset todisteet uinuivat hiekkaisessa maaperässä vuosituhansia, kunnes ne löydettiin kesällä 1973 Timo Miettisen johtamassa arkeologisessa inventoinnissa. Maanpinnan alta paljastuneet yhdeksän kvartsi-iskosta ja viisi pientä palaneen luun sirua ovat koruttomia, mutta sitäkin arvokkaampia viestejä menneisyydestä. Kvartsi-iskokset kertovat tarinaa nuotion ääressä istuneesta käsityöläisestä, joka on keskittyneesti veistänyt paikallisesta kivestä työkaluja: kenties uusia, teräviä nuolenkärkiä tulevaa metsästysretkeä varten tai kaapimia, joilla tuoreista nahoista muokattiin lämpimiä vaatteita talven varalle. Jokainen maahan pudonnut sirpale on jäänne hetkestä, jolloin raaka materiaali muuttui eloonjäämisen välineeksi.

Nuotion rätinä ja nouseva savu olivat Kytänniemen leirin sydän. Pienet, poroksi palaneet luunpalaset paljastavat, missä muinainen liesi on sijainnut. Kun metsästäjät palasivat leiriin mukanaan Kiteenjärven anteja tai ympäröivien metsien riistaa, saalis käsiteltiin ja kypsennettiin yhteisellä tulella. Ruokailun tähteet heitettiin liekkeihin, missä ne paloivat ja kalkkiutuivat niin kestäviksi, että ne säilyivät happamassa suomalaisessa maaperässä halki vuosituhansien meidän päiviimme asti. Nuotion loimussa ei vain laitettu ruokaa, vaan siellä jaettiin tarinat, siirrettiin eteenpäin eloonjäämisen taitoja ja seurattiin vuodenaikojen kiertoa.

 

Elämä Kytänniemellä oli luonnostaan liikkuvaa ja kausittaista. Niemelle ei todennäköisesti pystytetty pysyviä talviasumuksia, vaan se toimi strategisena tukikohtana sulan veden aikaan, jolloin kalastus ja hylkeenpyynti olivat parhaimmillaan. Kevään saapuessa ja jäiden lähteissä heimo pystytti niemelle helposti purettavat kota- tai majarakenteensa. Kun syksyn viima alkoi kylmetää vedet ja riista siirtyi toisaalle, myös Kytänniemen asukkaat pakkasivat nahkansa sekä kiviset työkalunsa ja jatkoivat matkaansa seuraten luonnon ikuista kiertokulkua, jättäen jälkeensä vain hiekkaan hautautuneet nuotion jäänteet ja kvartsisirut.

Nykyään Kytänniemen maisema on kokenut suuren muodonmuutoksen, vaikka sen ikiaikainen yhteys veteen säilyy edelleen vahvana. Siellä, missä kivikauden asukkaat kerran vetivät ruuhensa maihin ja pystyttivät suojansa, sijaitsee nykyisin asukkaiden ilona vehreää puistoaluetta sekä veneiden pitopaikka, joka pitää rannan edelleen eläväisenä. Vuosikymmenten ja -satojen saatossa moderni elämä on kuitenkin jättäen jälkensä esihistoriallisen asutuksen päälle. Osa tästä arvokkaasta muinaisjäännöksestä on jäänyt rannalle aiemmin rakennetun rakennuksen alle, minkä vuoksi osa menneisyyden merkeistä on hautautunut piiloon katseilta. Silti viereinen, koskemattomana säilynyt metsäinen rantatörmä kantaa yhä maaperässään salaisuuksia Kiteenjärven ensimmäisistä asukkaista ja heidän kadonneesta maailmastaan.

Oheinen tekoälyn luoma maalaus herättää tämän kadonneen maailman eloon visuaalisesti. Kuvassa näkyy hiekkainen ja kallioinen rantatöyräs. Sen päälle on pystytetty perinteisiä nahkapeitteisiä kotasumuksia. Etualalla heimon jäsenet ovat uppoutuneet päivittäisiin askareisiinsa. Yksi hahmoista valmistaa kivityökaluja nuotion loisteessa. Toiset käsittelevät ja muokkaavat eläinten vuotia vaatteiksi. Taustalla siintävä tyyni vesistö ja ruuhella liikkuvat kalastajat täydentävät kuvaa. Maalaus kuvastaa täydellisesti Kytänniemen kaltaista elävää, luonnonläheistä kivikauden yhteisöä.