160, Tohmajärven tiilitehdas

 

Keski-Karjalan vaarojen ja esistöjen kätköissä lepää rikas teollinen menneisyys, joka kytkeytyy vahvasti alueen erinomaisiin hiesusavivarantohin, 1890-luvulla valmistuneeseen Karjalan rataan ja sotien jälkeisen Suomen kiihkeään jälleenrakennuskauteen. Vaikka alueen teollista historiaa hallitsevat usein mielikuvissa Puhoksen saha- ja tekstiiliperinteet tai Värtsilän suuri rautatehdas, oli tiilenvalmistuksella elintärkeä rooli paikallisten yhteisöjen ja koko maakunnan rakentamisessa.

Rääkkylän Niemisen kylässä saha ja tiilitehdas elivät vuosikymmeniä saumattomassa symbioosissa hyödyntäen puuntyöstön jätteitä uunien lämmityksessä, kun taas Kesälahden ja Kiteen alueilla tiilenlyönti oli perinteisempää, kausittaista ja sidoksissa pitäjien omiin uuninmuuraustarpeisiin sekä maaseudun kukoistukseen. Kaikkien näiden paikallisten tiilihautojen ja ruukkien yläpuolelle kohosi kuitenkin yksi ylivertainen alueellinen teollisuusjätti, jonka piippujen savu määritti vuosikymmenien ajan koko Keski-Karjalan teollista sykettä: Tohmajärven tiilitehdas.

Tohmajärven matka valtakunnallisesti merkittäväksi tiiliteollisuuden keskukseksi alkoi Asemanseudulta, jonne syntyi Karjalan radan valmistumisen myötä vilkas logistinen solmukohta. Vuonna 1907 perustettu Tohmajärven Turvepehku-Osuuskunta laajensi toimintaansa ja muuttui vuonna 1921 Tehdasosuusliikkeeksi, jonka siipien suojassa pyöri niin sahaa kuin myllyäkin. Kun alueen maaperästä löydetty savi todettiin poikkeuksellisen korkealaatuiseksi, päätettiin vuonna 1925 perustaa tiilitehdas, ja varsinainen tiilien lyönti pääsi vauhtiin seuraavana vuonna. Tehdas hyödynsi omaa, jo vuonna 1918 hankittua voimakasta generaattoriaan, joka sähköisti paitsi tuotantolinjat myös koko ympäröivän Asemanseudun kyläyhteisön. Tuotanto kasvoi kohisten, ja jo 1930-luvun puolivälissä tehdas suolsi markkinoille yli kolme miljoonaa tiiltä vuodessa, viereisen sahan jätepuun ja purun voimalla, jotka tarjosivat ilmaista ja tehokasta polttoainetta massiivisille tiiliuuneille.

Sotavuosien jälkeen Tohmajärven tiilitehdas koki todellisen kultakautensa, kun raunioitunutta Suomea alettiin rakentaa uudelleen ja poltetun tiilen kysyntä oli pohjatonta. Vuosina 1947–1956 tehtaalla valmistui keskimäärin 4,3 miljoonaa tiiltä vuodessa, ja Tehdasosuusliikkeestä kasvoi Pohjois-Karjalan suurin osuustoiminnallinen yritys, joka työllisti parhaimmillaan sesonkiaikoina lähes tuhat henkeä eri toimialoillaan.

Menestystarina oli kuitenkin vähällä päättyä lokakuussa 1955, kun raju suurpalo tuhosi koko tiilitehtaan poroksi. Valtavan kysynnän vuoksi lannistumaton teollisuusyhteisö rakensi raunioille nopeasti täysin uuden, modernin ja ympärivuotiseen tuotantoon kykenevän laitoksen. Vaikka alkuperäinen osuusliike ajautui lopulta konkurssiin vuonna 1967 ja omistajat vaihtuivat matkan varrella, tehdas rikkoi historiansa upeimman tuotantoennätyksen vuonna 1977, jolloin yhden ainoan vuoden aikana valmistettiin huikeat 10 miljoonaa tiiltä.

Tehtaan innovatiivisuudesta ja halusta pysyä kehityksen kärjessä kertoo hyvin heinäkuun 30. päivänä vuonna 1970 ilmestynyt paikallislehti, silloinen Kiteen-Tohmajärven Lehti (Koti-Karjala). Lehden etusivun uutisessa kohistiin odotetuista Karjalan Messut -70 -avajaisista, joissa Tohmajärven tiilitehdas esitteli yleisölle jotain täysin mullistavaa: uudenlaisen elementtiseinän. Tuohon aikaan elementtirakentaminen teki kovaa vauhtia tuloaan Suomeen, ja tohmajärveläiset vastasivat haasteeseen kehittämällä valmiita, esivalmistettuja tiilielementtejä. Lehden reportaasi ja valokuvat esittelivät, kuinka perinteisestä poltetusta tiilestä pystyttiin luomaan moderneja ja nopeasti pystytettäviä seinärakenteita, jotka säilyttivät tiilen parhaat ominaisuudet mutta vastasivat teollistuvan rakennusalan tiukentuviin aikataulu- ja tehokkuusvaatimuksiin. Tämä kehitysaskel avasi tehtaalle täysin uusia markkinamahdollisuuksia ja osoitti, ettei itäsuomalainen pienteollisuus pelännyt tarttua tulevaisuuden innovaatioihin.

Kukoistus ei kuitenkaan jatkunut ikuisesti, sillä 1980-luvun loppua kohden Suomen tiilimarkkinat alkoivat keskittyä suurille toimijoille. Teollisuusjätti Partek osti Tohmajärven tehtaan ja päätti keskittää poltettujen tiilien valmistuksen valtakunnallisesti vain muutamalle paikkakunnalle, joiden joukkoon Tohmajärvi vielä valikoitui. Lopullisen iskujen sarjan antoi kuitenkin 1990-luvun alun raju lamavuosi, joka pysäytti Suomen rakennusteollisuuden lähes täysin, ja vuosisadan vaihteeseen tultaessa Tohmajärven vuosisatainen tiilenvalmistusperinne hiljeni lopullisesti.

Tehdasrakennukset seisoivat vuosia tyhjillään ja hylättyinä, kunnes vuonna 2018 alue sai uuden mahdollisuuden puurakennusalan yrittäjän ostettua kiinteistöt. Siitä lähtien tehdasalueella on tehty laajoja kunnostus- ja raivaustöitä vanhoja huonokuntoisia osia purkaen. Nykyään entiset tuotantohallit palvelevat uusia yrityksiä varasto- ja toimitiloina. Vaikka uunien savu on hälvennyt, Tohmajärven punainen tiili elää yhä vahvana Asemanseudun historiallisessa kyläkuvassa, ja maastoon jääneet, vedellä täyttyneet vanhat savenottohaudat muistuttavat kauniina lampina ajasta, jolloin täällä lyötiin tiili tiileltä koko Suomen historiaa.