21. Kiteen posti- ja puhelinkeskus



Keski-Karjalan ensimmäinen postipaikka tuli Liperistä siirtyneen kruununvouti Gabriel Walleniuksen myötä Tohmajärvelle jo vuonna 1781. Sieltä posti kuljetettiin Kiteelle ja edelleen Rääkkylään. Postikonttorin avaaminen Kiteelle sai odottaa sadan vuoden ajan, kunnes 1 marraskuuta 1877 ensimmäistä postimestarin virkaa ja toimipistettä Kiteentie 47:ssä tuli hoitamaan rouva Agatha Winter, joka hoiti tehtävää aina vuoteen 1910 saakka. Tehtävää jatkoi Eine Winter aina sotavuosiin saakka. Postitoimintaan yhdistyi myöhemmin myös puhelin- ja lennätintoiminta. Kiteen Telefooni Oy perustettiin vuonna 1912 ja toimi nykyisen Lähi-Tapiolan talon paikalla olleessa Rauha ja Heikki Kähkösen talossa aina vuoteen 1950, jolloin siirtymäkauden aikana puhelintoiminta siirtyi valtiolle vuonna 1954.

 

Yhdistyneen toiminnan myötä oli aika saada Kiteelle uusi toimitalo, joka valmistui vuonna 1950 kirkon alapuolelle vanhan osuuskassan talon viereen. Myöhemmin puhelin- ja postitoiminnan yhteyteen valmistuneeseen taloon tuli myös postipankin palvelut.

 

Puhelinkeskustoiminta vaati yhä enemmän toimitiloja ja vanhan talon yläkerrankin käydessä ahtaaksi rakennettiin vuonna 1978 viereen ikkunaton teletalo 1974 puretun osuuskassan talon paikalle. Ennen automatisoituun keskukseen siirtymistä Kiteellä vuonna 1979, Kiteen keskus oli Suomen suurin käsivälitteinen keskus.

 

Postin ja puhelinkeskuksen päättymisen jälkeen 1950 rakennettu talo on palvellut useissa käyttötarkoituksissa mm. äitiys- ja lastenneuvolana. Tänään vanha talo olemassaolollaan kertoo vanhasta kaupungin merkittävästä ihmisiä toisiinsa yhdistäneestä solmukohdasta ja paikkakunnan työllistäjästä.

Kommentit

Suositut tekstit