2. Kiteen matkahuollon kahvila ja ruokala
Kuuntele linja-autoasemasta tästä
Lyssna på berättelsen på svenska här
Funktionalismin kukoistus ajoittui 1900-luvun alkupuolelle. Suuntauksen ajatusta kuvattiin ytimekkäästi amerikkalaisen arkkitehdin Louis Sullivanin lauseella: “tarkoitus sanelee muodon.” Kantavat pilarit sijoitettiin rakennuksen sisäosiin, ja vaakasuuntaiset kantavat laatat mahdollistivat sen, että ulkoseinät voitiin rakentaa vapaiksi. Näin seinäpintoja voitiin avata valoisilla nauhaikkunoilla. Rakennustapa salli myös pyöristetyt seinälinjat, ja laattarakenne antoi mahdollisuuden tasakattoihin ja lipparakenteisiin.
Reino Alhaisen käsialaa on myös Valtimon keskustassa Pohjois-Karjalassa yhä seisova funktionalistinen lippakioski, joka on samalta ajanjaksolta kuin Kiteen linja-autoasema. Se viittaa myös siihen, mistä suunnittelija on saanut vaikutteita. Helsingin kaupunginarkkitehti Gunnar Taucher laati 1930-luvulla useita kioskiarkkitehtuurin tyyppipiirustuksia, ja hänen vuonna 1937 suunnittelemansa funktionalistinen lippakioskimalli julkaistiin myös Arkkitehtilehdessä. Helsingissä on edelleen jäljellä 19 lippakioskia, joskin ne ovat myöhemmältä ajalta.
Alun perin Matkahuollon toimitilat sijaitsivat linja-autoaseman vieressä pienemmässä rakennuksessa. Matkustajamäärien kasvaessa asemaa laajennettiin useassa vaiheessa:
– rakennuksen itäpääty valmistui vuonna 1956,
– kolmannen laajennusosan suunnitteli Arvo Taskinen vuonna 1968.
Näiden vaiheiden myötä rakennus sai nykyisen ulkomuotonsa.
Myöhemmin linja-autoliikenteen hiljennyttyä rakennus siirtyi muuhun käyttöön. Kiteen kaupunki kunnosti rakennuksen vuonna 2009, ja työ palkittiin maakunnan rakennusperintötunnustuksella. Tänä päivänä tämä arvokas ja kaunis rakennus toimii kaupungin Nuoriso- ja yhteisötila Linkkinä.






Kommentit
Lähetä kommentti