16. Kesälahden kappalaisen virkatalo
Listen history in english
Reformaation vakiinnuttua 1500-luvun lopulla Suomessa alettiin rakentaa pappiloita. Pappila tarkoitti alun perin kirkkoherran nautintaoikeutta tiettyyn tilaan ja sen rakennuksiin. Palkka maksettiin pääasiassa tilan tuotoista sekä seurakuntalaisten maksamista aineellisista korvauksista, ja muu papisto oli riippuvainen kirkkoherran jakamista kymmenyksistä.
Kappalaisille turvattiin omat virkatalot vuoden 1686 kirkkolaissa, ja vuonna 1694 annettu asetus vakinaisti kappalaisen aseman entisestään. Pappien palkkausjärjestelmää uudistettiin 1800-luvulla, jolloin pappiloista tuli varsinaisia virkataloja ilman maaoikeutta – enää niihin kuului vain asumisoikeus. Vuonna 1922 siirryttiin lopullisesti rahapalkkaan, jolloin pappila ja virkatila erotettiin toisistaan pysyvästi. Pappila jäi papille luontaisetuna, kun taas virkatila siirtyi seurakunnan hoidettavaksi.
Tämän jälkeen pappilaksi jäi yleensä edustava 1800-luvulla rakennettu päärakennus sivurakennuksineen ja vehreine puistoineen. Pappilat toimivat myös seurakunnan kokoontumis-, kokous- ja virastotiloina.
Myös Kesälahdella rakennettiin vuonna 1844 sekä kirkkoherran että kappalaisen pappilat. Viime sodan pommitukset tuhosivat kirkkoherran pappilan, mutta kappalaispappila – nykyisin Ylä-Pappila – on säilynyt. Se sijaitsee yhä Kesälahden K-marketin takana olevalla alueella.
1800-luku oli Suomessa empiren ja klassismin aikaa, ja tähän tyylikokonaisuuteen Kesälahden kappalaispappilakin rakennettiin. Tuon ajan yleinen pohjakaava oli niin sanottu keskeissalijärjestelmä eli karoliininen viisihuonejärjestelmä. Sen mukaan rakennuksen tuli olla 26 kyynärää pitkä ja 12 kyynärää leveä: eteinen ja sali sijaitsivat keskellä, kamari(t) sivuilla. Usein rakennukseen lisättiin huoneita toiseen tai molempiin päihin, ja keittiö jaettiin kahtia. Leivinuunia keittiössä ei saanut olla, mutta liesi sen sijaan kyllä. Huoneet olivat rivissä, ja linjaan asetetut ovet loivat pitkän läpileikkaavan näköalan talon päästä päähän.
1800-luvun pappiloissa oli tyypillisesti kolme sisäänkäyntiä, joilla kaikilla oli oma käyttötarkoituksensa, sillä talo palveli sekä yksityisasuntona että virkatalona: arkiset asiat hoidettiin keittiön ovesta, perhe ja vieraat käyttivät pääovea, ja viranomaisasiointia varten oli erillinen ovi pastorin virkahuoneeseen – tämä saattoi sijaita joko omassa päädyssään tai kuistin yhteydessä.
Pappilan taloudellisesta tilasta tehti lääninrovasti katselmus tarkastuskäyntiensä yhteydessä, ja varsinaisen tarkastuksen määräsi maaherra. Lähtö- ja tulokatselmuksen toimitti kihlakunnantuomari, ja paikalla tuli olla edustus kruunusta, tuomiokapitulista sekä pitäjästä. Myös Kesälahden kappalaispappilasta on säilynyt tietoja näistä tarkastuksista.
Luontaisetujen verotuksen myötä suuret pappilat kävivät kuitenkin liian kalliiksi ylläpitää. Kesälahdella Ylä-Pappila toimi kappalaisen viran lakkauttamisen jälkeen muun muassa kansakouluna, lääkärintalona, seurakunnan virastotiloina sekä asuinkäytössä.
Nykyään kaunis rakennus pihapiireineen on yksityisomistuksessa ja asuinkäytössä. Se muistuttaa erinomaisella tavalla 1800-luvun kauniista ja kestävästä rakennuskulttuurista.
Reformaation vakiinnuttua 1500-luvun lopulla Suomessa alettiin rakentaa pappiloita. Pappila tarkoitti alun perin kirkkoherran nautintaoikeutta tiettyyn tilaan ja sen rakennuksiin. Palkka maksettiin pääasiassa tilan tuotoista sekä seurakuntalaisten maksamista aineellisista korvauksista, ja muu papisto oli riippuvainen kirkkoherran jakamista kymmenyksistä.
Kappalaisille turvattiin omat virkatalot vuoden 1686 kirkkolaissa, ja vuonna 1694 annettu asetus vakinaisti kappalaisen aseman entisestään. Pappien palkkausjärjestelmää uudistettiin 1800-luvulla, jolloin pappiloista tuli varsinaisia virkataloja ilman maaoikeutta – enää niihin kuului vain asumisoikeus. Vuonna 1922 siirryttiin lopullisesti rahapalkkaan, jolloin pappila ja virkatila erotettiin toisistaan pysyvästi. Pappila jäi papille luontaisetuna, kun taas virkatila siirtyi seurakunnan hoidettavaksi.
Tämän jälkeen pappilaksi jäi yleensä edustava 1800-luvulla rakennettu päärakennus sivurakennuksineen ja vehreine puistoineen. Pappilat toimivat myös seurakunnan kokoontumis-, kokous- ja virastotiloina.
Myös Kesälahdella rakennettiin vuonna 1844 sekä kirkkoherran että kappalaisen pappilat. Viime sodan pommitukset tuhosivat kirkkoherran pappilan, mutta kappalaispappila – nykyisin Ylä-Pappila – on säilynyt. Se sijaitsee yhä Kesälahden K-marketin takana olevalla alueella.
1800-luku oli Suomessa empiren ja klassismin aikaa, ja tähän tyylikokonaisuuteen Kesälahden kappalaispappilakin rakennettiin. Tuon ajan yleinen pohjakaava oli niin sanottu keskeissalijärjestelmä eli karoliininen viisihuonejärjestelmä. Sen mukaan rakennuksen tuli olla 26 kyynärää pitkä ja 12 kyynärää leveä: eteinen ja sali sijaitsivat keskellä, kamari(t) sivuilla. Usein rakennukseen lisättiin huoneita toiseen tai molempiin päihin, ja keittiö jaettiin kahtia. Leivinuunia keittiössä ei saanut olla, mutta liesi sen sijaan kyllä. Huoneet olivat rivissä, ja linjaan asetetut ovet loivat pitkän läpileikkaavan näköalan talon päästä päähän.
1800-luvun pappiloissa oli tyypillisesti kolme sisäänkäyntiä, joilla kaikilla oli oma käyttötarkoituksensa, sillä talo palveli sekä yksityisasuntona että virkatalona: arkiset asiat hoidettiin keittiön ovesta, perhe ja vieraat käyttivät pääovea, ja viranomaisasiointia varten oli erillinen ovi pastorin virkahuoneeseen – tämä saattoi sijaita joko omassa päädyssään tai kuistin yhteydessä.
Pappilan taloudellisesta tilasta tehti lääninrovasti katselmus tarkastuskäyntiensä yhteydessä, ja varsinaisen tarkastuksen määräsi maaherra. Lähtö- ja tulokatselmuksen toimitti kihlakunnantuomari, ja paikalla tuli olla edustus kruunusta, tuomiokapitulista sekä pitäjästä. Myös Kesälahden kappalaispappilasta on säilynyt tietoja näistä tarkastuksista.
Luontaisetujen verotuksen myötä suuret pappilat kävivät kuitenkin liian kalliiksi ylläpitää. Kesälahdella Ylä-Pappila toimi kappalaisen viran lakkauttamisen jälkeen muun muassa kansakouluna, lääkärintalona, seurakunnan virastotiloina sekä asuinkäytössä.
Nykyään kaunis rakennus pihapiireineen on yksityisomistuksessa ja asuinkäytössä. Se muistuttaa erinomaisella tavalla 1800-luvun kauniista ja kestävästä rakennuskulttuurista.
Kommentit
Lähetä kommentti