12. Rääkkylän musiikkitalo
Listen history in english
Kun kuntalaki astui voimaan vuonna 1865 kymmenen vuoden siirtymäajalla, se toi mukanaan uusia velvoitteita Suomen kunnille, myös Rääkkylälle. Nämä velvoitteet kattoivat sosiaalisen, lääkinnällisen ja kasvatuksellisen vastuun.
Sosiaalinen velvoite edellytti muun muassa vaivaistalojen rakentamista niille, joilla ei ollut asuntoa kodin tai suvun piirissä. Rääkkylän kuntaan perustettiinkin tällainen vaivaistalo 1800-luvun lopulla. Kuitenkin 1920-luvun alussa rakennus oli käynyt ahtaaksi ja heikkokuntoiseksi. Läänin köyhäinhoidon tarkastaja ilmoitti maaherralle, ettei Rääkkylän kunnalliskoti enää vastannut säädöksiä. Siellä ei myöskään pystytty järjestämään köyhäinhoitolaissa vaadittua asianmukaista lastenhoitoa sitä tarvitseville asukkaille. Tarkastaja esitti, että maaherran tulisi velvoittaa kunta rakentamaan uusi pää- ja hoitorakennus vuoden 1924 kuluessa, joko kunnalliskotia varten hankitulle maatilalle tai muuhun sopivaan paikkaan.
Rääkkylän köyhäinhoitolautakunta ja kunnanvaltuusto vastustivat vaatimusta. Köyhäinhoitolautakunta vetosi köyhäinhoitolain 77 §:ään, jonka mukaan laitosten tuli olla lain säännösten mukaisia kymmenen vuoden kuluessa lain voimaantulosta, eli vuoden 1923 alusta lukien. Kunnanvaltuusto vastusti lisäksi vetoamalla kunnan taloudelliseen tilanteeseen: kunnalla oli jo meneillään useiden kansakoulujen rakennuttaminen oppivelvollisuuslain nojalla.
Maaherra kuitenkin velvoitti kunnanvaltuuston ja köyhäinhoitolautakunnan 10 000 markan sakon uhalla ryhtymään toimiin. Päätös perustui köyhäinhoitolain pykäliin 27 § (1. kohta), 28 § ja 68 §. Kunnan tuli huolehtia, että uusi kunnalliskoti hyväksyttyine piirustuksineen ja tarpeellisine sisustuksineen valmistuisi täydellisesti ennen heinäkuun 1. päivää 1926 ja että se voitaisiin ottaa käyttöön köyhäinhoidon tarkastusviranomaisten hyväksymänä. Kunta valitti päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi valituksen, mutta antoi kunnalle lisäaikaa: kunnalliskodin oli oltava valmis heinäkuun 1. päivään 1927 mennessä (Päätös nro 132, 22. tammikuuta 1924).
Rääkkylän kunta ryhtyi pian toimeen, ja Sosiaalinen aikakausikirja (numero 7/1924) totesi: "Kunnalliskotia varten on ostettu tila tai rakennustyöt pantu alulle Orimattilassa, Vihdissä, Merikarvialla, Kuolajärvellä, Suomussalmella, Vieremällä, Rääkkylässä, Nilsiässä, Rautavaaralla, Pielisensuulla ja Iisalmen maalaiskunnassa."
Kansan Voima -lehti puolestaan uutisoi 27. syyskuuta 1924: "Kunnalliskodin rakentaminen Rääkkylässä. Kotia suunnitellaan kirkonkylään. Kustannusarvio 480 000 markkaa. Kunnanvaltuuston syyskuun kokouksessa kunnalliskodin rakennusasia oli jälleen esillä. Päätettiin ostaa Kirkonkylästä M. Sallisen perillisten tila, mikäli hinta on sopiva, ja rakennuttaa siihen kunnalliskoti rakennusmestari O. Savolaisen laatimien piirustusten mukaan, kunhan ne hyväksytään pienin muutoksin. Uusi kunnalliskoti rakennetaan sementistä ja tiilistä keskuslämmityslaitoksella, mikäli se osoittautuu tarkoituksenmukaiseksi ja edullisemmaksi kuin muut lämmitystavat. Tarvittavat toimenpiteet jätettiin kunnankirjuri Aug. Jutilan ja aiemmin valitun toimikunnan huoleksi. Piirustusten laatijan arvion mukaan rakennuskustannukset olisivat 480 000 markkaa, kun taas toisen asiantuntijan mukaan 642 000 markkaa."
Vuonna 1925 voitiin jo uutisoida, että Rääkkylän kunnalliskodin rakentaminen ja lainanottopäätös oli vahvistettu. Lainaa haettiin 320 000 markkaa, ja kunnankirjuri Jutila valtuutettiin hakemaan rakennuspiirustuksille vahvistus sosiaalihallitukselta. Kaunis, kivirakenteinen ja Keski-Karjalan korkeimpiin kuulunut rakennus nousikin keskustaan vuonna 1925. Itse valmistuminen jäi harmillisesti uutisoinnin pimentoon, osin siksi, että samaan aikaan Joensuuhun rakennettiin kunnalliskotia, joka sai runsaasti huomiota lehdistössä. Rääkkylän kunnalliskoti on kuitenkin alueella ainutlaatuinen, sillä siinä on aito mansardityylinen katto tyylille uskollisilla kattoikkunoilla ja neljään suuntaan kaartuvine kattotaitoksineen. Vaikka nykyisin myös kahteen suuntaan laskeutuvia taitekattoja kutsutaan mansardikatoiksi, Rääkkylän rakennuksen katto on alueen ainoa tyylipuhdas esimerkki.
Uusien tilojen myötä upea rakennus on palvellut useissa käyttötarkoituksissa, merkittävimmin musiikkiopiston talona, mistä nykyinen vakiintunut nimitys, "Musiikkitalo", on peräisin.
Kun kuntalaki astui voimaan vuonna 1865 kymmenen vuoden siirtymäajalla, se toi mukanaan uusia velvoitteita Suomen kunnille, myös Rääkkylälle. Nämä velvoitteet kattoivat sosiaalisen, lääkinnällisen ja kasvatuksellisen vastuun.
Sosiaalinen velvoite edellytti muun muassa vaivaistalojen rakentamista niille, joilla ei ollut asuntoa kodin tai suvun piirissä. Rääkkylän kuntaan perustettiinkin tällainen vaivaistalo 1800-luvun lopulla. Kuitenkin 1920-luvun alussa rakennus oli käynyt ahtaaksi ja heikkokuntoiseksi. Läänin köyhäinhoidon tarkastaja ilmoitti maaherralle, ettei Rääkkylän kunnalliskoti enää vastannut säädöksiä. Siellä ei myöskään pystytty järjestämään köyhäinhoitolaissa vaadittua asianmukaista lastenhoitoa sitä tarvitseville asukkaille. Tarkastaja esitti, että maaherran tulisi velvoittaa kunta rakentamaan uusi pää- ja hoitorakennus vuoden 1924 kuluessa, joko kunnalliskotia varten hankitulle maatilalle tai muuhun sopivaan paikkaan.
Rääkkylän köyhäinhoitolautakunta ja kunnanvaltuusto vastustivat vaatimusta. Köyhäinhoitolautakunta vetosi köyhäinhoitolain 77 §:ään, jonka mukaan laitosten tuli olla lain säännösten mukaisia kymmenen vuoden kuluessa lain voimaantulosta, eli vuoden 1923 alusta lukien. Kunnanvaltuusto vastusti lisäksi vetoamalla kunnan taloudelliseen tilanteeseen: kunnalla oli jo meneillään useiden kansakoulujen rakennuttaminen oppivelvollisuuslain nojalla.
Maaherra kuitenkin velvoitti kunnanvaltuuston ja köyhäinhoitolautakunnan 10 000 markan sakon uhalla ryhtymään toimiin. Päätös perustui köyhäinhoitolain pykäliin 27 § (1. kohta), 28 § ja 68 §. Kunnan tuli huolehtia, että uusi kunnalliskoti hyväksyttyine piirustuksineen ja tarpeellisine sisustuksineen valmistuisi täydellisesti ennen heinäkuun 1. päivää 1926 ja että se voitaisiin ottaa käyttöön köyhäinhoidon tarkastusviranomaisten hyväksymänä. Kunta valitti päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi valituksen, mutta antoi kunnalle lisäaikaa: kunnalliskodin oli oltava valmis heinäkuun 1. päivään 1927 mennessä (Päätös nro 132, 22. tammikuuta 1924).
Rääkkylän kunta ryhtyi pian toimeen, ja Sosiaalinen aikakausikirja (numero 7/1924) totesi: "Kunnalliskotia varten on ostettu tila tai rakennustyöt pantu alulle Orimattilassa, Vihdissä, Merikarvialla, Kuolajärvellä, Suomussalmella, Vieremällä, Rääkkylässä, Nilsiässä, Rautavaaralla, Pielisensuulla ja Iisalmen maalaiskunnassa."
Kansan Voima -lehti puolestaan uutisoi 27. syyskuuta 1924: "Kunnalliskodin rakentaminen Rääkkylässä. Kotia suunnitellaan kirkonkylään. Kustannusarvio 480 000 markkaa. Kunnanvaltuuston syyskuun kokouksessa kunnalliskodin rakennusasia oli jälleen esillä. Päätettiin ostaa Kirkonkylästä M. Sallisen perillisten tila, mikäli hinta on sopiva, ja rakennuttaa siihen kunnalliskoti rakennusmestari O. Savolaisen laatimien piirustusten mukaan, kunhan ne hyväksytään pienin muutoksin. Uusi kunnalliskoti rakennetaan sementistä ja tiilistä keskuslämmityslaitoksella, mikäli se osoittautuu tarkoituksenmukaiseksi ja edullisemmaksi kuin muut lämmitystavat. Tarvittavat toimenpiteet jätettiin kunnankirjuri Aug. Jutilan ja aiemmin valitun toimikunnan huoleksi. Piirustusten laatijan arvion mukaan rakennuskustannukset olisivat 480 000 markkaa, kun taas toisen asiantuntijan mukaan 642 000 markkaa."
Vuonna 1925 voitiin jo uutisoida, että Rääkkylän kunnalliskodin rakentaminen ja lainanottopäätös oli vahvistettu. Lainaa haettiin 320 000 markkaa, ja kunnankirjuri Jutila valtuutettiin hakemaan rakennuspiirustuksille vahvistus sosiaalihallitukselta. Kaunis, kivirakenteinen ja Keski-Karjalan korkeimpiin kuulunut rakennus nousikin keskustaan vuonna 1925. Itse valmistuminen jäi harmillisesti uutisoinnin pimentoon, osin siksi, että samaan aikaan Joensuuhun rakennettiin kunnalliskotia, joka sai runsaasti huomiota lehdistössä. Rääkkylän kunnalliskoti on kuitenkin alueella ainutlaatuinen, sillä siinä on aito mansardityylinen katto tyylille uskollisilla kattoikkunoilla ja neljään suuntaan kaartuvine kattotaitoksineen. Vaikka nykyisin myös kahteen suuntaan laskeutuvia taitekattoja kutsutaan mansardikatoiksi, Rääkkylän rakennuksen katto on alueen ainoa tyylipuhdas esimerkki.
Uusien tilojen myötä upea rakennus on palvellut useissa käyttötarkoituksissa, merkittävimmin musiikkiopiston talona, mistä nykyinen vakiintunut nimitys, "Musiikkitalo", on peräisin.
Kommentit
Lähetä kommentti