24. Kesälahden kirkko

Listen history in english

Kesälahden seurakunnan historia alkaa 1640-luvulta, jolloin Kirkkolammen rannalle rakennettiin ensimmäinen kirkko. Se toimi sekä kesälahtelaisten että uukuniemeläisten yhteisenä pyhäkkönä. Seuraava kirkko valmistui Uukuniemelle vuonna 1694, mutta tuhoutui salamaniskusta jo samana vuonna. Isonvihan ja Ruotsin ja Venäjän välisen rajankäynnin jälkeen, jossa Uukuniemi jäi itäpuolelle ja Kesälahti länsipuolelle, seurakunnat jakautuivat. Kesälahti sai oman kirkkoherran vuonna 1728. Pikkuvihan aika ja seurakunnan pieni koko, vain noin 700 jäsentä, viivästyttivät kuitenkin uuden kirkon rakentamista.
Toisen kirkon rakennustyöt aloitettiin lopulta vuonna 1746 samalle paikalle kuin edellinen pyhäkkö. Samalla paikalle valmistui myös kellotapuli vuonna 1770 rakennusmestari Matti Petrellin johdolla, joka myöhemmin siirrettiin nykyiselle paikalleen.


1800-luvun alussa toinen kirkko oli jo huonokuntoinen. Vuoden 1814 pitäjänkokouksessa valitettiin, että kirkko oli liian pieni, lattiat lahosivat ja vajoilivat, ja penkit olivat vinossa. Vaadittiin uutta kirkkoa, mutta sen sijoituspaikasta ei päästy yksimielisyyteen. Mäntyniemen kartanon isännän Adolf Molanderin lahjoittama maa mahdollisti lopulta kirkon ja hautausmaan sijoittamisen idempään, nykyiselle paikalle. Uuden kirkon rakentaminen aloitettiin vuonna 1830, ja vanha kellotapuli siirrettiin sen pihapiiriin. Kirkko sai koristeekseen kenraali ja taidemaalari C.V.O:n alttaritaulun, joka esittää taivaaseen astuvaa Kristusta.



Tämä kirkko palveli seurakuntaa aina heinäkuun 2. päivään 1941 asti, jolloin pommitus tuhosi sen ja useita muita rakennuksia Kesälahdella. Kaksi vuotta myöhemmin paikalle saatiin parakeista koottu tilapäinen kirkko, joka toimi kokoontumishuoneena seuraavat seitsemän vuotta. Vuonna 1955 tämä väliaikainen rakennus siirrettiin Väärämäen hautausmaan yhteyteen, ja se tunnetaan nykyisin Väärämäen kirkkona.



Sodan jälkeen uuden kirkon rakennussuunnitelmat käynnistyivät, ja arkkitehtien Niilo ja Aili Pulkan piirustukset hyväksyttiin pohjaksi. Niilo Pulkan tunnetuin työ Suomessa on luultavasti Helsingin Urheilutalo Helsinginkadulla, joka on osa kokonaista korttelia sisältäen myös liiketiloja, ravintolan ja hotellin.


Uudessa kirkossa on tilaa 150 hengelle, ja sen kelloina toimivat Jaakkiman kirkon kellot. Myös alttaritaulu on peräisin muualta, entisestä Jaakkiman kirkosta: se on Carl Erik Löfgrenin maalaus Kristus Öljymäellä. Alun perin Kesälahden kirkkoon tarkoitettu Alexandra Såltinin maalaama alttaritaulu Jeesuksen taivaaseenastuminen Sakkolan kirkosta on puolestaan sijoitettu Väärämäen kirkkoon. Kirkkorakennusta on myöhemmin laajennettu uudella seurakuntasalilla, keittiöllä ja kerhotiloilla, ja sitä on modernisoitu asentamalla maalämpöjärjestelmä.

Kommentit

Suositut tekstit