53. Tohmajärven kirkko

 Ensimmäinen kirkko oli Tohmajärvelle rakennettu jo ennen vuotta 1650. Suuren Pohjan sodan eli Isovihan aikaan vihollinen turmeli tuon kirkon vuonna1709. Silloin menetettiin myös huomattava määrä arvoesineitä, joilla lahjoittajat olivat kaunistaneet Tohmajärven ensimmäistä kirkkoa. Kirkko oli täysin ryöstetty ja jopa ovet ja ikkunat olivat poissa. Kun oli eletty vajaa miespolvi eteenpäin vuonna 1741 alkaneen pikkuvihan aikana Tohmajärvellä poltettiin 173 taloa ja asukkaita surmattiin tai vietiin suurin joukoin Venäjälle. Onneksi alueelle saatiin vuosina 1744 ja 1745 erittäin hyvä sato, niin että jälleen päästiin elämän alkuun. Kirkko oli kuitenkin sotien aikana turmeltunut niin, että jumalanpalvelusten pidon siinä koettiin voivan käydä hengenvaaralliseksi.Pitäjäläiset olisivat halunneet rakentaa omin varoin uuden kirkon ja kellotapulin, mutta johtuen sota-aikojen vaikeudesta ja köyhtymisestä eivät siihen kyenneet, Kuningas myönsi tällöin kaksi kolehtia Suomessa kirkon rakentamista varten. Pitäjäläiset lisäksi antoivat lahjaksi hirsiä, rahalahjoja rakentamiseen. Kirkon rakentaminen saatiin aloitettua vuonna 1751 etevän sortavalalaisen kirkonrakentaja Eskil Colleniuksen johdolla (hänen rakentamia on 10 kirkkoa ja niistä säilyneitä ainoastaan Tohmajärven, Taipalsaaren ja Ristiinan kirkot). Barokkityyliä muistuttavat puuleikkaukset, friisit y. m. uuteen kirkkoon teki Erik Tengman Joroisista ja lasityöt puolestaan lasimestari Erik Schroderus Kajaanista. Kirkko tuli kaikkiaan maksamaan 3415 kuparitaalaria, lukuun ottamatta pitäjäläisten lahjoittamia puutarpeita ja ”rikoksellisten” päivätöitä.

Huhtikuun 4 p:nä 1756 Liperin kirkkoherra Petrus Possenius, kruununvouti Gabriel Walleniuksen vaimon Kristinan isä, juhlallisesti vihki kirkon käyttöön. Se nimettiin kuningas Kustaan III;n nimikirkoksi ”todistukseksi heidän lakkaamattomasta kunnioituksestaan ja rakkaudestaan, jota he pyhästi tuntevat kuningasta kohtaan”. Muutamaa vuotta myöhemmin1760 rakennettiin viereen kirkolle erillinen kellotapuli.

Epävakaat olot eivät laantuneet Suomessa, sillä Kustaan isän Aadolf Fredrikin siskon Joannan tytär Katariina nousi Venäjän valtaistuimelle. Serkukset kirjeenvaihdossaan kutsuivat toisiaan aluksi lämpimästi ”rakkaaksi veljeksi ja siskoksi sekä serkuksi”. Kun Kustaan vallanhalu saada entiset alueet idästä itselleen ja vallankaappaus säädyiltä yksinvaltiuteen toteutui Ruotsissa, Katariinan sanonnat vaihtuivat Kustaasta toteamukseen: ”Hullu kuningas”.

Kaunis kirkko ja koko paikkakunta sai huolimatta maailmanpolitiikasta kuitenkin kehityksen ruiskeen, kun ”Karjalan kuninkaaksi” tituleerattu ja jo aiemmin tässäkin mainittu kruununvouti Gabriel Wallenius asettui 1753 Pohjois-Karjalaan ja asettui Jouhkolan hoviin Tohmajärvelle. Vuonna 1783-1784 hän yhdessä pitäjäläisten kanssa kutsui kirkkomaalari Mikael Toppeliuksen kaunistamaan kirkkoa. Saarnatuolin viisi sivustaa kuvittuivat esittämään Vapahtajaa risti kädessä, Johannesta kyyhkysen kanssa, Matteusta enkelin parissa, Markusta jalopeuran kanssa ja Luukasta. Koko kirkon peräseinä, alttarikehys, kuoripalkki, kolmen lehterin etumukset olivat kuvin koristetut. Järkyttävimmin katsojaa ehkä maalauksista vaikutti eräs helvettiä esittävä maalaus. Vuonna 1783 maalaustöiden ollessa vielä kesken ja Walleniuksen viipyessä Tukholmassa seurakuntalaiset suurin ponnistuksin keräsivät keskuudestaan rahat, että mittava työ saatiin päätökseen. Työhön sisältyi myös kuorin taivaansininen katto ja alttaritaulu joka esitti Vapahtajaa ristiinnaulittuna sekä sen yläpuolella oleva puoliympyrän muotoinen taulu esittäen Jumalaa syli avoimena kutsuen: ”Minä armahdan kaikkia!”. Kuvituksen jälkeen Tohmajärven kirkkoa pidettiin Karjalan kauneimpana.

Kaksi miespolvea sai ihailla mestari Toppeliuksen töitä, kunnes tuli uusi aika, joka ei niitä ymmärtänyt eikä voinut sietää. Kirkossa olijoiden huomio kun keskittyi liiaksi kuviin ja erityisesti lapset olivat kirkonmenojen aikana alati kyselemässä vanhemmiltaan kuvien sisällöstä. Walleniuksen pojan Petterin kuoltua pitäjänkokouksessa 1. 7. 1849 silloinen sijaiskirkkoherra Erik Adrian Nygren ehdotti kuvat hävitettäviksi. Ne peitettiin kalkilla, ja kaunis saarnatuolikin sai vähän myöhemmin muuttaa kellotapulin nurkkaan. Lisäksi vuoden 1910 uudistuksessa sisäseinät laudoitettiin ja kuvat peittyivät muistoiksi niiden alle. Lisäksi A.E. Ollilaisen johdolla kirkon päätyjen eteen tuolloin rakennettiin matalammat ja kapeammat satulakattoiset jatkokset, seiniä korotettiin sekä ikkunoista tehtiin kaksikerroksiset ja kirkko sai siten nykyisen ulkomuotonsa.

Tänään 650 paikkainen kirkko on Pohjois-Karjalan vanhin ja sijaitsee paitsi kauniilla kirkkoniemen alueella niin on myös hyvin usealla korjausrakentamisella entistetty helmi Suomen kirkkojen joukossa.