102. Kiteen sähkövalot ja sähköyhtiö




Perjantaina 14. lokakuuta vuonna 1921 Kiteen keskustassa nähtiin tummuvassa illansuussa ainutlaatuinen näkymä. Eri puolilta ikkunoista kajastui sähkövalo syksyiseen maisemaan. Seuraavana tiistaina Karjalainen kirjoitti otsikolla Maaseudun sähköistäminen: ”Kiteen sähkölaitos valmistunut. Kiteen kirkonkylä tarjosi viime perjantai-iltana yllättävän näyn. Kirkkaat sähkövalot tuikkivat silloin sekä talojen että mökkien ikkunoista illan pimeyteen. Sähkövirta johdetaan tehtailija H. Perhon perustamasta sähkölaitoksesta.”Heikki Perholla oli 15 kilometrin päässä keskustasta Tiekoskella jo ollut kaksi vesimyllyä, joissa toisessa oli raamisaha, sarkan vanutuskone ja muita pienempiä koneita pyörittävä turbiini. Samasta turbiinista saatiin sähkövalot itselle ja naapuriin. Lisäksi talossa oli puhelinkeskus, jossa oli mukana viisi osakasta. Nyt keskustaan tuleva valo saatiin kuitenkin 14 hevosvoiman höyrykäyttöisestä lokomobiilista, joka oli sijoitettu pieneen rakennelmaan Häköojan notkelmaan. Paikka sijoittuu nykyisen vasta valmistuneen lasten leikkipuiston ja erityisesti sen terassin ja terassipöytien kohdalle. Rakennuksessa oli konehuone ja koneenhoitajan tilat ja se tuli maksamaan 89 000 markkaa koneineen. Ensimmäisenä koneenhoitajana eli monttöörinä toimi M. Kokko Joensuusta.

Aluksi sähköntuotannon ajateltiin tapahtuvan spriin avulla, mutta höyrykäyttöinen halvempi tuotantotapa vei voiton. Sähkön hinnaksi sovittiin kirkonkylällä 2 markkaa per valo, mutta se edellytti jokaisen sähkövaloa haluavan tuomaan omat puut höyrylokomobiilin pyörittämiseen. Sähkövalo laajenikin nopeasti ja yhä useampia sähkölinjoja kirkonkylän taloihin vedettiin sähköistämisen mahdollistamiseksi.


Laajeneva toiminta aiheutti haastetta sähkön tuotannolle. Voimala kykeni tuottamaan 11 kw sähköä ja laajeneva sähköverkko vaati lisäinvestointeja sekä lisäpääomaa. Jo seuraavan vuoden, 1922, huhtikuussa sähkönkuluttajat pitivät Kiteen meijerillä kokouksen sähköyhtiön perustamisesta ja Perhon liiketoiminnan ostamisesta koneineen. Syyskuussa 1922 Kauppa- ja teollisuusministeriö hyväksyi Kiteen Sähkö Oy:n yhtiöjärjestyksen.


Sähkövalot laajenivat myös kuntaan ja sen rakennuksiin sekä seurakuntaan. Vuonna 1926 kunnalliskodille ja kunnantalolle otettiin sähkö Kiteen Sähkö Oy:ltä. Seurakunta puolestaan liittyi kirkkovaltuuston päätöksellä osakkaaksi Kiteen Sähköön lunastamalla 80 osaketta vuonna 1927. Näin sähköistys laajeni vähitellen Kiteellä ja tuotantokoneiden kehittyessä sekä kotitalouksien valmiuksien kasvaessa alkoi kattamaan muutakin kuin valaistusta. Sähköyhtiöiden järjestelyjen ohessa myös Kiteen Sähkö on siirtynyt historiaan. Tänään ensimmäisen tuotantolaitoksen sijoilla oleva lasten leikkipuisto taukopaikkoineen tarjoaa uudenlaista energiaa, toivoa ja valoa Kiteen keskustan alueelle.



Kommentit

Suositut tekstit