35. Kiteen ensimmäinen posti – Winterin talo



Postilaitoksen kehitys Suomessa perustui erilaisten tärkeiden papereiden ja rahalähetysten turvaamiseen. Porvoon tuomikapituli oli jo vuonna 1755 pyytänyt maaherra Nordenskiöldiä ajamaan asiaa, että postikonttori saataisiin myös Karjalaan. Maaherra ilmoitti tuomikapitulille, että hän oli pyytänyt postiylitirehtööriä Blinkovströmiltä postikonttorin perustamista Kiteelle. Kiteelle ei postikonttoria kuitenkaan tuolloin perustettu, johtuen raja-alueen epävakaista oloista ja ehkä ”Karjalan kuningas” Gabriel Walleniuksen vaikutuksesta. Ensimmäinen posti syntyikin Walleniuksen asemapaikkaan Liperiin 1762 ja toiminta siellä alkoi 1765. Walleniuksen siirryttyä asumaan Tohmajärvelle 1770 myös posti siirtyi sinne liperiläisten vastustelusta huolimatta.


Postiliikenteen vilkastuessa ja olojen vakiintuessa tuli vihdoin Kiteenkin vuoro vuonna 1877. Ensimmäiseksi postinhoitajaksi tuli Suorlahden Orpolassakin opettajatterena toiminut aktiivisen sisarparven Agatha Winter aina vuoteen 1910 saakka. Tämän jälkeen postinhoitajana Kiteellä jatkoi Agathan veljen Andersin tytär Eini postihoitajana aina sotiin saakka. Agathan isä puolestaan oli Kiteen nimismies Anders Abraham Winter. Ensimmäinen postitoimisto sijaitsi Agatha Winterin kodissa, nykyisessä Kiteentie 47:ssä. Talo on tällä hetkellä suvun omistuksessa ja säilynyt alkuperäisessä asussaan. Talo on myöskin vanhin säilynyt asuintalo Kiteentien varressa ja rakennettu 1800-luvun jälkipuoliskolla. Agathan sisar Tilda oli naimisissa Kiteen lukkarin Johannes Pärnäsen kanssa ja puolestaan innokas kasvitarhan hoitaja ja kasvitiedon välittäjä sekä kannustaja Kiteellä.

 

Agatha Winter ei perinyt talossaan postitiloista vuokraa, mutta sai toimistonhoitajan palkan ja kunta kustasi lämmitykseen käytettävät polttopuut. Myös posti Rääkkylään kulki aluksi Kiteen postin kautta. Vuonna 1890 valtio otti postitoimiston kustannukset vastuulleen. Tänään Tohmajärven kiertoliittymässä oleva kaunis talo on paitsi kertomassa olemassaolollaan viestiliikenteen kehittymisestä alueella niin myös vanhan Kiteen rakennusperinnöstä Kiteen keskustassa.


Kommentit

Suositut tekstit