37. Kiteen vuoden 1742 taistelun muistomerkki

Karjalainen-lehden toimitus ja hallitus oli valveutunut nuoren kansakunnan synnyn varhaisvaiheessa ja teki jo vuonna 1927 ehdotuksen suomalaisuuden ja Suomen kannalta merkittävien muistomerkkien pystyttämisestä Pohjois-Karjalaan. Näihin muistomerkkeihin lukeutui mm. pikkuvihan aikaisen v. 1742 taistelun muistomerkki Kiteelle. Maakuntaan perustettiinkin muistomerkkitoimikunta suojeluskunnan alaisuuteen ja sille rahasto: ”Esi-isien muisto Pohjois-Karjalassa”. Kaiken kaikkiaan rahastosta kustannettiin 11 muistomerkkiä ympäri Pohjois-Karjalaa, josta kuusi 1808 sodalle ja viisi 1742 taisteluille.Kiteen pikkuvihan vuoden 1742 muistomerkki valmistui seurakunnan300-vuotisjuhliin ja paljastettiin taistelupaikalle Kiteenjärven töyräälle juhlien ensimmäisenä päivänä 8.8.1931. Muistomerkki, jonka pohja on 2 x 2 ja korkeus 2,2 metriä on suunnitellut opettaja Emil Eloranta. Muistomerkin taustalla on traaginen pikkuvihan aika, jonka alku oli ns. ”hattujen sodassa” Ruotsin ja Venäjän välillä aiheuttaen venäläisten sotaväen miehityksen itäisessä Suomessa. Alueen maaherra Carl Johan Stiernstedt sai Kerimäellä talonpoikaisarmeijan johdolla voiton venäläisen kenraali Vilhelm Fermorin joukoista. Osa perääntyvistä venäläisistä joukoista, nousi Kiteelle ja myöhemmin Tohmajärvelle aiheuttaen suurta tuhoa paikkakunnille. Hävityn puolustustaistelun syitä oli useita. Pääarmeijasta lähetettiin vain seitsemän upseeria ja viisi aliupseeria puolustusjoukkojen tueksi Kiteelle.

Maamarsalkka Charles Emil Lewenhauptin lähettämät upseerit kuitenkin keskittyivät enemmän alkoholiin kuin joukkojen kokoamiseen ja keskittämiseen. Lisäksi upseerien väärä alueen ja miesten vahvuuksien tuntemus vei tilanteen mottiin. Suomalasten talonpoiken etu oli hiihtotaito, mutta asiaa ymmärtämättömät upseerit käskivät miesten rikkoa suksensa ja linnottautua pappilaan. Maaliskuun 9.-10. päivän taistelu oli jo näin sinetöity ennen alkua.

 

Kaiken kaikkiaan puolustajien tappiot 9. ja 10.3. 1742 olleessa taistelussa oli 260 miestä kaatuneina, kadonneina ja sotavankeina. Maaherra Stiernstedt pakeni Ruotsiin ja maamarsalkka Stiernstedt kutsuttiin lähimmän miehensä kanssa Tukholmaan, jossa heidät mestattiin vuonna 1743.

Ymmärrettävistä syistä tämän jälkeen alueen miehet eivät enää luottaneet johtajiinsa, vaan valitsivat omat sissipäällikkönsä mm. Mikko Sallisen, aiheuttaen raskaita tappioita miehittäjille ja lyhentäen merkittävästi pikkuvihan aikaa. Vuoden 1931 lehti kirjoittaakin muistomerkistä: ” Tämän surullisen kärsimyksen muistoksi ja elävän polven puolustustahdon terästämiseksi pystytetään nyt ensi kuussa tämä edellä mainittu muistomerkki.”- Tänään muistomerkki ja osaltaan sen aikaisten miesten urheus korostaa sitä, että alueen tärkein turvallisuuden tae on sen oma väki ja sen puolustustahto.