104. Tohmajärven kunnantalo




Tohmajärven kunnantalona toimi ennen Kemien mäellä sijaitseva vanha kunnallistalo (Kauppakatu 8). Sen runko siirrettiin paikalleen Kaurilasta ja Tohmajärven Edistysseuraintalo Osakeyhtiö pystytti sen uudelleen vuonna 1926. Virallisessa lehdessä vuodelta 1928 todetaan osakeyhtiön 50 000 markan pääoma kokonaan maksetuksi ja Arvi Määtän toimineen hallituksen puheenjohtajana ja toimitusjohtajana. Myöhemmin vaikeat ajat johtivat osakeyhtiön lakkauttamiseen vuonna 1939 ja seuraavan vuoden aikana kiinteistö myytiin Tohmajärven suojeluskunnalle. Suojeluskunnalta omistus siirtyi puolestaan lahjoituksena vuonna 1944 Tohmajärven kunnalle ja rakennuksesta tuli kunnantalo.Tultaessa 1960-luvulle vanhan kunnantalon tilat alkoivat käydä epätarkoituksenmukaisiksi ja kunnan laajenneiden vastuiden vuoksi ahtaiksi. Suunnitelmat uuden kunnantalon rakentamiseksi vahvistuivat ja työmaa käynnistyi vuonna 1966 läheisen Kirkkotien varrella. Talon suunnitteli Maaseudun Keskusrakennustoimiston arkkitehti Juhani Nylund, Kuopion toimistosta. Hänen muita suunnittelemiaan kunnantaloja ovat Siilinjärven kunnantalo (1963) ja Euran kunnantalo (1964).

Tohmajärven kunnantalon urakoi V.I. Immonen Oy Joensuusta. Kunnantalon tilavuudeksi valmistui 4280 m3 ja käyttöneliömääräksi pinta-alaa 1300. Kiteen -Tohmajärvi- lehden mukaan (3/1967) rakennukseen sijoittuivat kunnan keskustoimisto, sosiaalitoimisto, kansakoulutoimisto, nuorisotoimisto, rakennustoimisto ja avustustoimisto sekä arkisto. Sen lisäksi rakennukseen tuli valtuustosalin ohella kaksi muuta kokoustilaa ja yläaulan kahvitila, henkilökunnan sosiaalitilat sekä kolme autotallia. Rakennukseen valmistui myös vahtimestaria varten asuintilat. Valmiseen ja sisustettuun taloon päästiin muuttamaan maaliskuun 15. päivänä 1967.


Tohmajärven kunnantalo on puhdasta 1960-luvun arkkitehtuuria, joka vähäeleisesti korostaa ja käyttää lähtökohtanaan materiaaleja ja rakenteita. Rakennuksen muoto johdettiin rakenteista ja rakennusmateriaaleina suosittiin tiiltä ja betonia. Nylundille on tyypillistä myös 60-luvun rakennuksen julkisivuun aukeavat sarjalliset ja korkealinjaiset ikkunat. Eleettömyydessään Tohmajärven kunnantalo on tänään hieno ja tyylikäs esimerkki aikaa kestävästä 1960-luvun estetiikasta.

Kommentit

Suositut tekstit