91. Kiteen ensimmäinen alkoholiliike - pontikan, alkoholipolitiikan ja raittiuden lyhyt historia

Kitee on tullut maassamme kuuluisaksi kolmesta asiasta: Pontikasta, pesäpallosta ja myös metallimusiikista (Nightwish-yhtyeen myötä). Ilman näitä seikkoja myös Kiteen historia jää vajaaksi ja kaikista on myös syytä kirjoittaa. Niistä väkijuoman omaehtoinen valmistaminen liki kansanperinteenä on ollut kaikkein ristiriitasinta etenkin kun laki ei sitä ole sallinut pitkään aikaan.

Vanhimmat maininnat väkiviinan valmistuksesta maassamme löytyvät Savonlinnasta vuodelta 1543, jolloin kaupungin tilikirjoissa mainitaan sana ”viinapannu”. Tuohon aikaan ja myöhemminkin viinapoltto oli herraskartanoiden ja pappiloiden oikeuksia. Aluksi väkijuomaa valmistettiin vinistä, joka teki siitä tavoittamattoman kallista suurelle osalle ihmisiä, mutta silloisissa sodissa olleet miehet toivat myöhemmin mukanaan perinteen käyttää viljaa perusaineena.

Viinanpolton kieltojakin historian varrella Suomessa on ollut useita. Jo Ruotsin vallan aikana vuonna 1756 väkevän alkoholin omaehtoinen tekeminen kiellettiin ja viinapannuja kerättiin kansalta yli 23 000 kappaletta pois. Polttaminen keskitettiin 11:sta paikkaan Suomessa, kunnes 1788 se taas vapautettiin. Eräs tekijä oli verotekninen. Vaikeammin liikuteltava vilja voitiin polttaa pontikaksi ja suorittaa tulliverot näin helpommin liikuteltavassa muodossa. Juuri tähän perustui Kiteelläkin kuuluisimman ”Juurikan Tähkän” valmistus jo 1640-luvulla.

Venäjän vallan aikana pyrittiin säätelemään väkiviinan keittoaikoja, jolla tietenkin haluttiin ehkäistä terveydellisiä ja sosiaalisia haittoja. Se kuitenkin lisäsi salapolttoa ja salatuontia Virosta. Tultaessa 1800-luvun puoleen väliin väkijuomien liiallisen käytön nurjat puolet tulivat ilmeisemmäksi. Etenkin Lapissa liiallisen käytön vastustajaksi nousi Lars Leevi Laestadius ja se sai Suomessa organisoituneemman muodon Axel August Granfeldin 1853 perustetustamasta Raittiuskirjallisuuskomiteasta, jonka alaisuuteen alkoi vuosisadan loppuun mennessä ympäri maata syntyä raittiusseuroja. Tuohon aikaan syntyi myös vuonna 1853 aihepiirin tiimoilta Suomen ensimmäinen kahdeksan kuvainen sarjakuva ”Turmiolan Tommi” kuvaamaan liiallisen alkoholin käytön seurauksia. Raittiustoiminnan seurakuksena myös Suomen yksikamarinen eduskunta sai keisarillisena vahvistuksena säädettyä kieltolain, joka astui voimaan 1. kesäkuuta 1919. Lakia täydennettiin myöhemmin vielä vuonna 1922. Laki kielsi alkoholin valmistuksen, myynnin ja maahantuonnin.

Lain voimaantulo luonnostaan kiihdytti salapolttoa ja salakapakkatoimintaa. Ratsioissa virkavallan apuna oli usein myös paikallinen suojeluskunta. Perinteinen salapoltto jatkui ja myös raittiustoiminta lisääntyi. Kiteellä Joensuun raittiuspiirin puhuja Jalmari Matisto vieraili vuonna 1912. Raittiusseuroja syntyi tällöin ensimmäisenä Puhossaloon, Suorlahteen ja Muljulaan. Laatokka-lehti kirjoittaa vuonna 1912: ”Raittiusluentoja pitämässä on raittiuspuhuja I. Matisto samoillut lokakuun 8 p:stä Kiteen pitäjässä, käyden seuraawissa kylissä: Leinowaarassa, Puhossalossa, Hewoskankaalla, Puhoksessa, Suorlahdessa, kirkolla, Ruppowaarassa, Haarajärwellä, Kiteenlahdessa, Potoskawaarassa, Kantosyrjässä, Matkaselässä, Kangasjärwellä, Säynäjärwellä, Riihijärwellä, Waikiawaarassa, Närsäkkälässä, Juurikkajärwellä, Kiteenkylässä, Mujulassa ja Särkijärwellä, kaikkiaan siis 21 eri kylässä. Näissä on hän pitänyt 39 luentoa 1,688 kuulijalle.”

Raittiusseura-aate sopi hyvin myös terveellistä elämää ja urheilua edistävään nuorisoseura- ja suojeluskuntatoimintaan. Myös syntyneessä sosiaalidemokraattisessa aatteessa kannatettiin laajalti raittiutta. Karjalan Maa kirjoittaa raittiusseuratoiminnan vaikutuksesta 1912 Kiteellä:”Ilolla on warmaankin moni kuntalainen huomannut, että eri osissa pitäjäämme on ilmennyt raittiusharrastusta siksi woimakkaalla tawalla, että se on johtanut seurojen perustamiseen. Kaiken wiimeaikaisen kurjuuden jälkeen sellainenkin seikka, kuin kolmen raittiusseuran syntyminen, on ilahduttawa todistus siitä, että pitäjän eri kulmilla on onneksi niitä, jotka owat käsittäneet elintawoissamme olewan paljon korjattawaa ja owat tahtoneet osaltaan olla mukana paheiden poistamisessa. Ei ole suinkaan mikään salaisuus, että ahtaihin rahaasioihin, jopa wararikkoihin on wäkijuomilla ollut oma osansa. Monetkaan eiwät olisi selwin päin kirjoittaneet nimeänsä niihin papereihin, joihin se ohran jywä silmässä owat puumerkkinsä panneet.”

Kun kieltolaki kumottiin vuonna 1932 ja valtion alkoholimyynti sallittiin vain sille varatuissa kaupoissa. Pohjois-Karjalassa oli vain kolme kuntaa, jossa sellainen löytyi: Joensuu, Nurmes, Lieksa ja Outokumpu. Vaikka omaehtoinen valmistus oli kiellettyä, oli ilmeistä, että rajoitettu laillinen jakeluverkosto ei kyennyt vastaamaan moneenkaan tarpeeseen alueella. Salapoltto jatkui ja sai yhä vakiintuneemmat muodot Suomessa. Juuri tuolloin myös Kiteen maine ”Pontikkapitäjänä” sai muotonsa, vaikkakin esimerkiksi Länsi-Suomessa toiminta oli vähintään yhtä laajaa. Mielenkiintoista kuitenkin on, että Kansalaisryhti-liikkeen syyskuussa 1947 aloittama Suuri Pontikkasota ei näytä vaikuttaneen kuin Varsinais-, Etelä- Suomen ja Länsi-Suomen salapolttoon. Kiteestä ei löydy ajalta ja sodasta mainintaakaan.

 

Valtion uudet alkoholipoliittiset linjaukset 1960-luvulle tultaessa mahdollistivat kevyempien alkoholijuomien nauttimsen niiden oikeuksien saaneissa ravintoloissa ja vuoden 1969 alussa myös oluen myynnin ruokakaupoissa. Lisäksi Oy Alko Ab avasi tihenevään tahtiin paikallisliikkeitä. Vuoden 1969 ensimmäinen liike Itä-Suomessa avattiin Kajaaniin ja hyväksi kakkoseksi pääsi 16.1.1969 Kiteen myymälä. Se avasi ovensa autoliike Pentti Waschkon 1960 rakennuttamaan taloon Kiteetie 17:sta tieltä katsoen oikean päädyn liikehuoneistoon.

Näin vähitellen salapoltot Kiteelläkin vähitellen hiipuivat maineeksi ja katoavaksi kansanperinteeksi vaikkakin vielä 1970-luvulla ne nousivat kansallisen lehdiston otsikoihin. Lakihan ei salli tänäänkään yksityisen henkilön polttamalla tehtyä alkoholia. Ehkä myös tapakulttuuri on myös lieventänyt alkoholin liiallista käyttöä suunnaten sitä miedompien tuotteiden myötä ruokajuomaksi. Toki sosiaalisista ja liiallisesta käytöstä aiheutuneita haittoja ei vieläkään ole selätetty, vaikka valtion yhtiö itsekin käy ansiokasta valistustoimintaa asioiden tiimoilta. Ja lopuksi sitä kai pitää todeta siitä liiallisesta käytöstä se vanha sanonta: ”Koskaan ei asiat ole niin huonosti, etteikö niitä viinalla saa vieläkin pahemmaksi.”