103. Kiteen Suomen Yhdyspankin talo



Nykyisen Kiteentie 4:n kohdalla (ent. Yhdyspankin liike- ja asuinkiinteistö) oli 1920-luvulla rakennettu puurakennus. Rakennuksessa toimi vuonna 1921 perustettu sekatavarakauppa Pietarinen&Manninen. Pieksämäellä syntyneellä Viktor Mannisella oli jo vuonna 1920 rakennettu toinen liiketalo Puhoksessa ja hän oli saanut oppinsa J.A. Collinin & Kump. liikkeessä Kesälahdella. Kaksi vuotta nuoremman Evert Juhonpoika Pietarisen kanssa Kiteen keskustaan syntynyt kauppa palveli hyvin kasvavan taajaman tarpeita.Jo vuonna 1921 haettiin laajenevaan toimintaan kauppa-apulaista: ”Nuorempi Kauppa-apulainen saa paikan sekatavarakaupassamme heti, kun lähettää suositukset palkkavaatimuksineen ennen 1 p. kesäk. Osoitteella; Pietarinen & Manninen Kitee.” Vuonna 1926 Kiteen kunnanvaltuusto suhtautui myönteisesti Pietarinen&Manninen anomukseen ”bentsiiniaseman perustamisesta Kirkonkylään”. Liikkeen edustalle kohosikin bensiinipumput.
Kauppiaiden ikä alkoi olla korkea ja sota-ajan jälkeen liikekiinteistöön sijoittui V.Kupiaisen kauppaliike aina vuoteen 1958 saakka, jolloin Kupiaiselle rakennettiin uusi liiketila Kiteentien toiselle puolelle.


Sodan vaikutuksesta Värtisilässä toiminut Pohoismaiden Yhdyspankin konttori joutui siirtämään toimintansa Tohmajärvelle ja myös Kiteelle avattiin konttori Pietarisen&Mannisen kiinteistön Keisarinkujan päätyyn vuonna 1944. Ensimmäiseksi Kiteen konttorin johtajaksi valittiin Sortavalan maalaiskunnassa syntynyt Alpo Jouhki. Kauppiaan poikana myös hän opiskeli kauppa-alalle. Sortavalan ja Joensuun kautta tie vei Rääkkylään Kauppa Oy:n johtajaksi, jossa tehtävässä Jouhki palveli yhdeksän vuotta.



Alueen ja ihmisten tuntemus oli varmastikin etu Jouhkin nimitykselle pankinjohtajaksi Kiteelle, mutta lisäksi Jouhki tunnettiin tekeväksi ja luotettavaksi mieheksi. Jouhki oli myös nuoruudestaan saakka urheillut ja ansioitunut erityisesti 5-ottelussa. Hän olikin Rääkkylän Urheilijoiden perustajajäseniä ja kuului Kiteen Urheilijoihin ja Joensuun Katajaan.

Puisen kauppakiinteistön liiketilat alkoivat olla Yhdyspankille vanhanaikaisia tultaessa 1960-luvulle. Näin pankki vanhan lukkarilasta lohkaistun tontin ja rakennuksen omistajana alkoi suunnitella modernimpaa rakennusta samalle paikalle. Rakentamisessa päästiin käyntiin 1965 ja huhtikuussa asuin- ja liikerakennus oli jo harjakorkeudessa. Rakennuksen oli suunnitellut helsinkiläinen arkkitehtitoimisto Heikki Sysimetsä. Pankkitilan lisäksi rakennukseen valmistui kuusi asuinhuoneistoa, liikehuoneisto ja autotalli– sekä varastotilaa. Kokonaispinta-alaksi rakennukselle tuli 4 700 m2. Rakentajana toimi paikallinen rakennusliike Taskinen&Murtonen. Rakennustyön aikana pankkitoiminta jatkui tilapäisesti kootussa pankkielementissä nk. Nomadissa.


Lokakuun 6. päivänä 1965 uudet pankin toimitilat avattiin ja ne palvelivat Suomen Yhdyspankiksi muuttunutta pankkia aina vuoteen 1993 saakka, jolloin laman ja pankkikriisin seurauksena Suomen pankkijärjestelmä koki suuria muutoksia. Entisen Yhdyspankin toiminta jatkui järjestelyiden seurauksena Merita-nimisenä toisella puolella Kiteentietä Pohjois-Karjalan Säästöpankilta vapautuneissa tiloissa.

Rakennuksessa on toiminut vuosien varrella useita yrityksiä ja tänään liikesiivessä on pizzeria, valokuvausliike ja kenkäkauppa sekä asuinsiivessä metsäyhtiö. Rakennus edustaa 1960-luvun rakentamista ja suunnittelua ja on ainoa tässä asussa oleva ajan liikerakennus Kiteen keskustassa. Sen eteläseinältä voi edelleen erottaa entisen pankin valomainoksen jäljiltä kirjaimet SYP.


Kommentit

Suositut tekstit