38. Tuhkala – Kesälahti





Kesälahdella Sovintolaa vastapäätä sijaitsee rakennus, jonka vanhin osa on rakennettu 1920-luvulla. Alun perin se oli harmaa hirsimökki, jossa oli kaksi huonetta ja kaksi sisäänkäyntiä. Rakennus toimi Mäntyniemen renkien asuntona 1930-luvun loppuun saakka, ja siinä sijaitsi myös sepän paja.


Vuonna 1940 rakennus remontoitiin edelleen postitoimistoksi ja postineitien asunnoksi, ja se maalattiin punaiseksi. Talo toimi postina vuoteen 1948, jolloin se siirtyi Toivo Tuhkasen omistukseen. Tällöin talo sai myös nykyisen vakiintuneen nimensä Tuhkala. Tuhkanen laajensi taloa rakentamalla yläkerran sekä kellarin ja navetan.


Vuosina 1952–1970 talo muuttui ”Sähkötaloksi”, toimien sähköyhtiön toimitalona ja asuntoina. Sähköyhtiön jälkeen rakennus oli lyhyen aikaa koulukäytössä ja myöhemmin Oy Airam Ab:n sähkökynttilätehtaana.


Rakennus on palvellut vuosien 1975–1988 välillä myös kunnan virastotalona. Aiempi kunnantalo sijaitsi samalla puolella Pyhäjärventietä, mutta lähempänä Kesälahdentien risteystä.




Myöhemmin talossa on ollut kansalaisopiston opetusta ja toimistotilaa sekä työttömien yhdistyksen monipuolista toimintaa, kuten kirpputori, ruokailuja, kudontaa, puutöitä ja nettipiste. Tällä hetkellä kuntoarvioinnin tuloksena kiinteistö kaipaisi merkittävää kunnostamista, joka saattaa olla kustannuksiltaan säilyttämisen kannalta liian suuri panostus. Aikanaan tontille istutetun hevoskastanjan siemenet ovat löytäneet maaperää myös vastapäisellä Sovintolan tontilla.


Kommentit

Suositut tekstit