41. Kiteen kansanopisto ja Kiteen evankelinen kansanopisto

Kansanopistoaate lähti leviämään Tanskasta 1850-luvulla. Sen keskeisiä ajatuksia olivat sivistys ja valistus, nuorten maailmankuvan avartaminen. Liikkeen aallot rantautuivat myös Suomeen ja 1889 perustettiin ensimmäinen kansanopisto Kangasalalle Suomeen. Kiteellä maanviljelysneuvos Axel Branderin perhe oli saanut vaikutteita ruotsalaiselta maaperältä ja niin toisena helluntaipäivänä 1907 Koivikolla päätettiin perustaa kansanopisto Puhokselle Kiteellä. Luvan saamisen jälkeen kansanopisto aloitti toimintansa saman vuoden marraskuussa tehtaan huoneessa ilman vuokraa. Aluksi linjoina olivat emäntä- ja isäntäkoulu ja lukuvuosimaksuna oli 20 markkaa. Ikärakaksi tuli 17 vuoden ikä kouluun pyrkiville.

Uusi alku kansanopistotoiminnalle lähti liikkeelle evankelisen liikkeen pohjalta jatkosodan aikana. Kiteen Evankelisen Kansanopiston kannatusyhdistys ry perustettiin vuonna 1943. Opiston ensimmäinen työkausi alkoi joulukuussa 1946. Kansanopiston päärakennus rakennettiin talvella 1947 keskelle Kiteen kirkonkylää. Piirrustukset saatiin arkkitehti L. E. Hanstenilta. Rakennuksessa voitiin aloittaa työ noin 46 oppilaan opistona. Helmikuussa 1947 vihittiin silloin suomen nuorin opisto ja uusi opistorakennus käyttöön. Myöhemmin rakennuskanta on mäellä kasvanut ja tänään Kiteen evankelinen opisto on vireä vapaan sivistystyön ahjo paikkakunnalla.            

Kommentit

Suositut tekstit